»LIMONOW«


von
Emmanuel Carrère



Die unautorisierte Webseite zum Buch.
Von den Machern von Limonow.de

zurück

Carrère pohtii Limonovin elämäkerrassa Venäjän lähihistoriaa

Päivi Brink

Ensi alkuun Limonovin lajityyppi kummastutti: onko kyseessä romaani vai elämäkerta? Pian kallistuin romaanin puolelle, koska kirjassa on paljon kuviteltua dialogia ja yksityisiä mietteitä, joita perinteinen tietokirja ei pitäisi sisällään. Romaanin lajityypin määritykset ovat väljät, eikä haittaa lainkaan, että venäläinen Eduard Limonov on todellinen, historiallinen henkilö. Ranskalaiselle Emmanuel Carrèrelle (s. 1957) myönnettiin Limonovista 2011 merkittävä Renaudot-palkinto, joka sekin yleensä annetaan romaanille. Ranskassa romaania on myyty yli 200.000 kappaletta.

Limonovia ei tietenkään tarvitse lokeroida minkään lajityypin sisään. Pääasia on, että sen lukeminen on hyvin nautinnollista ja sen näkökulma sekä kirjailijakollegaan että Venäjään on tuore ja monipuolinen. Kirjailija Limonovin seikkailuntäyteisen elämän lisäksi teoksen kautta pääsee tutustumaan Venäjän lähihistoriaan 1970-luvulta 2010-luvulle.

Carrère ei pidä tutkijan objektiivista etäisyyttä kertomaansa, vaan panee peliin itsensä ja omat kokemuksensa kirjailijana ja yksityishenkilönä. Carrère on aina ollut kiinnostunut venäläisestä kulttuurista jo siksikin, että hänen äitinsä on venäläistä sukua oleva Venäjän tutkija.

Kirjailija, pummi, sotilas, poliitikko

Eduard Limonov (s. 1943) on paitsi kirjailija myös seikkailija ja poliitikko. Köyhän lapsuuden jälkeen hän kieltäytyi urasta tehtaassa ja koetti siipiään runoilijana Moskovassa. Hän pakeni 1970-luvulla New Yorkiin haaveenaan taiteellinen ura, mutta päätyi hanttihommiin. Amerikassa hän kirjoitti ensimmäiset epäsovinnaiset romaaninsa, jotka herättivät eniten huomiota Ranskassa. Sinne Limonov päätyikin 1980-luvulla ja tutustui myös Carrèreen. Carrèren sanoin hän «muistutti yhtä lailla kapakkakierrokselle lähtenyttä merimiestä kuin rocktähteä».

1990-luvulla Limonov värväytyi sissisotilaaksi Bosnian sotaan serbien puolelle. Sen jälkeen hän palasi Venäjälle ja perusti fasistisia ja kommunistisia aatteita kannattavan kansallisbolshevistisen puolueen, jonka jäseniä kutsutaan nasboleiksi. 2000-luvun alussa hän joutui kahdeksi vuodeksi vankilaan poliittisten näkemystensä vuoksi.

Carrèrea viehättää Limonovin räväkkä elämänasenne ja kyky osallistua eri rooleissa keskeisiin historiallisiin tilanteisiin. Samalla häntä ahdistaa Limonovin innostus totalitaarisia liikkeitä kohtaan. Carrère ei ihannoi Limonovia, vaan kuvaa häntä hyvin inhimillisesti, hyväksyen hänen ihailun tarpeensa ja muut heikkoutensa.

Villi itä ja uusi järjestelmä

Venäjän lähihistorian tulkinnassaan Carrère pohtii kiinnostavasti erityisesti Gorbatshovin ja Jeltsinin rooleja neuvostojärjestelmän kaatumisessa. Limonov halveksii Gorbatshovia ja Carrèrekin on taipuvainen näkemään hänen merkityksensä sattumanvaraisena. Jeltsin vei aktiivisemmin Venäjää kohti kapitalismia ja monipuoluejärjestelmää. Carrère kuvaa omakohtaisesti «villiä itää» eli 1990-luvun Venäjän kaaosmaista tilannetta ja Limonovin roolia siinä. Putinin aikana Limonov sanoo olevansa tappolistalla, eikä uskalla kulkea mihinkään ilman henkivartijoita.

Carrère osaa ihailtavasti sitoa yhteen Limonovin elämän eri puolet. Teos tuntuu ehyeltä ja sen jännite säilyy loppuun saakka. Kirjailijoiden tapaaminen sopii hyvin kirjan loppuratkaisuksi ja tuo esiin Carrèren «tutkimusmetodin». Hän on tutustunut Limonovin elämään pääasiassa tämän omaelämäkerrallisten kaunokirjallisten julkaisujen ja median välityksellä. Lopputuloksena saamme luettavaksi sujuvasti esitetyn, Carrèren persoonan kautta välittyneen tulkinnan sekä Limonovin hämmentävästä henkilöstä että viime vuosikymmenien tapahtumista Venäjällä.

Suomentaja Kristina Haataja tekee hyvää työtä kääntäessään kirjan moninaisia tyylilajeja erotiikasta politiikkaan. Välillä monimutkaiset virkerakenteet ja pilkutukset tosin pakottivat palaamaan taaksepäin ja lukemaan uudelleen ennen kuin virke aukesi.


«Turun Sanomat», 02.06.2013

Eduard Limonow

Original:

Päivi Brink

Carrère pohtii Limonovin elämäkerrassa Venäjän lähihistoriaa

// «Turun Sanomat» (fi),
02.06.2013